Ajankohtaista

Erikoisalus Auran muutostyöt valmistuivat

By 6.9.2012maaliskuu 6th, 2019No Comments

STX Finland Oy:n Rauman telakalla on kesän ajan muutettu Meriaura Groupiin kuuluvan varustamon Oy Gaiamare Ab:n Aura-alusta merituulipuistojen rakentamiseen liittyviin kuljetuksiin sopivaksi. Kaksi ja puoli kuukautta kestäneessä huoltotyössä erikoislastialukselle suoritettiin mittava muutostyö.

Alus saapui Rauman telakalle 13.6.2012, se otettiin altaaseen 18. kesäkuuta. Laivan uudelleenkellutus tapahtui 8. elokuuta ja alus valmistuu telakalta 7.9.2012. Erikoisalus on varusteltu dynaamista positiointia varten ja siihen on lisätty kaksi dieselaggregaattia, kansinostureita, lisäkansira-kennusmoduuli, jossa on asuintilat 36:lle henkilölle sekä kaksi keulan ohjauspotkuria olemassaolevan lisäksi. Ohjaamoa on laajennettu ja molemmin puolin on asennettu vakautta ja kantokykyä lisäävät rungon levennykset noin 70 metrin matkalta. Lisäksi aluksen kaksi painolastitankkia on muutettu polttoainetankeiksi.

”Muutostöiden kotimaisuusaste on huomattavan korkea ja on näin antanut mahdollisuuden kokeilla uudenlaisia teknisiä ratkaisuja,” kertoo Meriaura Groupin konserninjohtaja Jussi Mälkiä.

”Suunnittelun ja toteutuksen aikataulu oli äärimmäisen tiukka ja ajoi projektiryhmän huippusuoritukseen,” toteaa Meriauran puolesta projektista vastannut Xavier De Meulder.

”Muutostyö on ollut haasteellinen nopean aikataulun ja lyhyen valmisteluajan vuoksi, mutta siitä on suoriuduttu erittäin hyvin projektipäällikkö Jukka Aholan johdolla. Tehty konversio osoittaa, että pystymme hyvän sisäisen ja ulkoisen yhteistyön avulla suoriutumaan vaativistakin korjaus- ja muutostöistä. Projekti työllisti parhaimmillaan noin 150 henkilöä,” kertoo Rauman telakanjohtaja Toivo Ilvonen.