Rauhallinen elo Euroopassa on ohi ja vaikka sota Ukrainassa päättyisikin pian, tilanne ja suhteet itänaapuriimme eivät tule palaamaan entiselleen vuosiin, jopa vuosikymmeniin. Muuttunut tilanne on herättänyt Suomessa kiivaan keskustelun turvallisuudestamme ja huoltovarmuudesta. Samaan aikaan myös luotsauslakia ollaan uudistamassa, ja siihen ollaan esittämässä uudistuksia, joilla voi olla merkittävä heikentävä vaikutus suomalaiselle meriturvallisuudelle ja huoltovarmuudelle. Muutosehdotuksia ja niiden tarpeellisuutta tulisikin nyt tarkastella erityisen kriittisesti, ja huomioida muuttunut turvallisuustilanne.
Muutama sana ensin nykyisestä tilanteesta. Liikenteen turvallisuusvirasto voi hakemuksesta myöntää aluskohtaisen erivapauden luotsinkäyttövelvollisuudesta päällikölle tai perämiehelle, jos aluksen bruttovetoisuus on alle 3 700. Luotsinkäytöstä vapautuakseen hakijalla tulee olla riittävä pätevyys ja dokumentoitu kokemus Suomen rannikkoliikenteestä ja hänen tulee suorittaa luotsierivapaustutkinto jommallakummalla kotimaisella kielellä, eli joko suomeksi tai ruotsiksi. Suomella on laaja rannikko- ja saaristoväylästö, joilla liikkuu pääasiassa tällaista pientonnistoa. Tämä on ollut suomalaisille varustamoille erittäin toimiva ja tärkeä järjestely liikenteen operatiivisen joustavuuden kannalta, toki myös kustannuskysymys ja kilpailuetu. Järjestelyllä on varmistettu väylillämme liikennöivien alusten miehistön paikallistuntemus: nämä luotsivapautetut laivanpäälliköt ovat erityisiin oloihimme syntyneitä, kulttuurimme ja historiamme tuntevia suomalaisia, ja joskus myös ruotsalaisia, virolaisia tai muita ”suomalaistuneita” merenkulkijoita. Kotimaisen kielen osaaminen on yleinen vaatimus muissakin EU-maissa luotsivapautuksen myöntämiselle.
Järjestelmä on ollut käytössä Suomessa yli 25 vuotta. Vahinkotilasto on olematon, onnettomuuksia ei ole sattunut. Nyt toimivaa, turvallista järjestelmää ollaan muuttamassa ehdottamalla lainsäädäntöön muutoksia niin luotsivapautettavien alusten koon rajoitusten, kuin myös kielitaitovaatimuksen poistamisella. Englannin kieltä ehdotetaan kolmanneksi kieleksi luotsierivapauden myöntämiseksi. Tämä tarkoittaisi sitä, että kaikilla myös ulkomaisilla varustamoilla, joilla päällystö on ulkomaista, olisi yhtäläiset mahdollisuudet liikennöidä väylillämme ilman luotsia. Aluskoon kasvaessa on sanomattakin selvää, että myös riskit kasvavat. Pieniä aluksia on helpompi ja turvallisempi käsitellä kokonsa ja alhaisten nopeuksien vuoksi ahtailla ja karikkoisilla saaristoväylillä.
Tärkein argumentti muutoksen vastustamiselle on meriturvallisuus. Vaikka suurilla virallisilla väylillä kommunikaation kieli onkin nykyisin englanti, on meillä lukuisia pieniä, matalia saaristoväyliä, joilla on pystyttävä kommunikoimaan väylän muiden käyttäjien kanssa paikallisella kielellä, eli suomella tai ruotsilla. Muuttuneessa turvallisuustilanteessa on myös pohdittava vakavasti, voiko se olla yhteiskunnallemme turvallisuusriski, mikäli suomalaiset merenkulkijamme pikkuhiljaa korvautuvat halpatyövoimalla EU:n ulkopuolelta.
Jos esitetty muutos kielitaitovaatimuksesta tehdään, ja pikkuhiljaa kotimaiset varustamot ”putoavat pelistä”, mahdollisissa kriisitilanteissa ulkomaisilla varustamoilla tuskin olisi samanlaista tahtoa ja intressiä jäädä turvaamaan Suomen huoltovarmuutta. Huoltovarmuutemme näkökulmasta on erittäin tärkeää pitää vielä jäljelle jääneet suomalaiset varustamot suomalaisina ja suomalaiset merenkulkijat työssä.
Olemme Suomessa edenneet hyvin kauppalaivastomme kehittämisessä ympäristöystävällisempään suuntaan. Nyt jos avataan paremmat mahdollisuudet ulkomaisille varustamoille ottaa markkinaa haltuun ”minkälaisella kalustolla tahansa” ja heppoisin perustein, emme taatusti tue elinkeinon vihreää siirtymää.
Viimeisenä perusteluna kielitaitovaatimusten säilyttämiselle on suomalaisten pientonnistovarustamoiden kilpailukyky. Korkeampaa palkkakustannusta voidaan kompensoida kilpailussa ulkomaisia halvemman kustannustason varustamoita vastaan erivapaudella luotsinkäytössä. Mikäli tämä viimeinen kotimaisten varustamoiden kilpailuetu omilla vesillämme avataan kaikille varustamoille, näivettyy jo pieneksi kuihtunut elinkeinomme entisestään. Nykyinen järjestelmä takaa turvalliset ja taloudelliset kuljetukset asiakkaille, ja takaa huoltovarmuuden.
Yllättävää kyllä muutosehdotuksella on kannattajansa myös suomalaisen varustamoelinkeinon sisällä. Varustamoyhdistys yrittää löytää yhteistä näkemystä asiaan. Meriaura, ja muut suomalaiset pientonnistovarustamot vastustavat muutoksia. Emme halua ulkoistaa suomalaista merenkulun erityisosaamista. Näinä aikoina on oltava terveellä tavalla itsekäs.
Jussi Mälkiä
Merenkulkuneuvos
