Language
Maritime logistics

Ajankohtaista

13.9.2018 9.00

Meriaura laajentaa uuteen kokoluokkaan

Olemme solmineet pitkäaikaisen aikarahtaussopimuksen Airisto-nimisestä kuivalastialuksesta toisen turkulaisen varustamon, Aalto Shipping Company Oy:n kanssa. M/V Airiston kapasiteetti on 8700 tonnia ja lastiruuman tilavuus 12700 kuutiota, ja se on siten kapasiteetiltaan selvästi suurempi kuin Meriauran tähän asti operoimat laivat.

Airisto Meriaura

Suuren kuutiotilavuutensa ansiosta laiva soveltuu perinteisten irtolastien lisäksi erityisen hyvin suurempaa tilavuutta vaativille lasteille, kuten esimerkiksi erilaisille biopolttoaineille, puu- ja sahatavaralle. Laivassa on kaksi erillistä lastiruumaa ja osittaiset välikannet, joiden ansiosta se soveltuu myös osa- ja erikoislastien kuljettamiseen.

”Tämän tyyppisellä kalustolla vastaamme asiakkaiden tarpeisiin ja muuttuviin materiaalivirtoihin Itämerellä. Bio- ja kiertotalouden bulk-tuotteiden kuljettaminen on perinteisesti ollut yrityksemme ydinliiketoimintaa. Nyt siirrymme kuljettamaan myös suurempia lasteja”, kertoo Meriaura Oy:n varatoimitusjohtaja Beppe Rosin. Laivan pitkäaikainen aikarahtaus toteuttaa osaltaan yhtiöryhmän strategiaa, jonka perustana ovat yhtiöryhmän itse omistama tonnisto täydennettynä pitkäaikaisilla aikarahtisopimuksilla. ”Tonniston laajentaminen entisestään on selkeä tavoitteemme. Haemme jatkuvasti uusia osto- ja aikarahtauskohteita, myös M/V Airiston kokoluokassa”, toteaa Beppe Rosin.

M/V Airisto on tällä hetkellä telakoitavana Tallinnassa, jonka jälkeen se luovutetaan Meriauralle syys-lokakuun vaihteessa. Suomen lipun alla seilaavassa aluksessa on korkea 1A jääluokka ja pohjoiset olosuhteet tunteva suomalainen päällystö. Sen pääasiallinen liikennöintialue on Itä- ja Pohjanmeri. 

M/V Airiston tulon myötä Meriauran 15 bulk-laivan kokonaiskapasiteetti kasvaa 69000 dwt-tonniin. Lisäksi yhtiöryhmä omistaa ja operoi kahta kansilastialusta sekä yhtä roro-alusta.

Lisätietoja:

Varatoimitusjohtaja Beppe Rosin, Meriaura Oy
puh. 050 557 4323
beppe.rosin@meriaura.fi


Palaa otsikoihin